Puhtaaksi viljelty naturalismi
Puhtaaksi viljelty naturalismi
Joitakin vuosia sitten Elonkehä ry:n Elokehä -lehdessä hyökättiin koko lääketiedeteollisuutta vastaan. Minusta se oli loistava kirjoitus. Nyt kannan oman korteni kekoon. (Sittemmin Elonkehä ry liittyi Vihreä Elämänsuojelun Liitto ry:kseen.)
Eilen ilmestynyt kirjoitukseni “Puhtaaksi viljelty naturalismi” löytyy Suomen Skitsofreniayhdistys ry:n kotisivuilta, klikkaamalla sieltä “Lehti” ja sen jälkeen lehden numeroa 2-2016. Aamulla tämän uuden numeron kansikuva ei vielä ollut näkyvissä, mutta lehti aukesi luettavaksi klikkaamalla punaista kiekura-kuviota. Muuta kohtaa klikkaamalla ei auennut.
Kirjoituksessa mainitun radikaalipsykologi Aku Kopakkalan lisäksi nämä asiat tuli jo vuonna 1981 Diakonissalaitoksella, niin, että tällä tavoin koulutettua hoito-väkeä on maassa paljon. Vertaisverkostot sitten ovat edistyksen ydinjoukko.
1960-luvulla Kansakoulun Luonnonhistoria-oppiaine opetti lajeihin jakaantumisen, ja sen, ettei jakaantuminen ole mihinkään äkisti päättynyt, ja se koskee myös maapalloihmiskuntaakin.
Osittain samansisältöinen kirjoitus löytyy Tuumi ry:n nettilehdestä, mun kirjoittama. Tuumi on Keski-Uusmaalainen mielenterveysyhdistys, Tuusula, Järvenpää, Kerava, ja vähän Hyvinkääkin.
Kuten huomaatte viittaan tässä, myös Hyvinkään ympäristönsuojeluyhdistyksen verkostolle ja Greenpeacelle menneessä viestissä ainoastaan vanhoihin ja muutenkin julkisuudessa olleisiin asioihin, enkä esitä mitään yhdistyksen kantaa, enkä edes että edustaisin yhdistystä. Väärinkäsityksiä ei pitäisi syntyä.
Juha Korkee, ajattelija, mielenterveysaktivisti, aktivisti, Hyvinkää