Puhdasta psykoanalyysia meiltä kunnolla hulluilta
Puhdasta psykoanalyysia meiltä kunnolla hulluilta
Psykoanalyysi-oppi ohjaa ihmistä oikein puhtaaseen yksilöllisyyteen ja kutakin yksilönsä löytämiseen ja kannaltaan löytymiseen. Se ei joudu vaikeuksiin sen sekä buddhalaisuudessa, että eurooppalaisessa psykologiassa tehdyn löydöksen kanssa, että ihminen, otus, ikiääretö-asujain, on 98 %:ttisesti yksilö ja 2 %:ttisesti kollektiivinen. Kollektiivisuus on sitä, että ollaan kaikki samaa velliä. Tuonverran nimittäin ollaankin kyllä. Joidenkin tutkimusten mukaan kollektiivisuuden määrä on 1-3 %. Psykoanalyysi on luonto-oppia, luonnonoppia, ja sama kuin luonto, silloinkin, kun olento on osittain yhtä, ja toiseksi osaksi toista, kuten tällaisessa tapauksessa.
Esimerkiksi lapsen itsenäistyminen ja sittemmin itsenäisyys, sekä äiti-suhde-asiat ja isä-suhde-asiatkin ovat ongelmattomia psykoanalyysi-opin merkeissä. Sensijaan ihmis-analyytikot eivät tavallisesti ole älynsä sidoksissa olon, ja siten vapaan älyn puutteen, liian vähäisen määrän, takia selvittäneet etenkin äitisuhteensa asioita, eivätkä niin osaa viedä asiakkaan osuuttakaan valmiiseen tulokseen ja elämään.
Psykoanalyysi-oppi on esitettävissä suurena viivaruudukkona, jossa on ruutuja paljon, eikä muuta. Näin on helppoa päästä ymmärtämään yksilö kuin yksilö, myös suhteet ja suhteiden verkostot rakentuvat helposti tuon yksilö-ruudukon päälle näkyville samaan kuvaan, ja vääristymättöminä, ja oikeina. Sellainen on valmis terve ihminen, ja hänen suhdeverkostonsa. Isät ja äidit eivät ole yhtään tippaa sen erikoisempia, kuin muutkaan yksilöt, eivät ole painavampia, suurempia tai tärkeämpiä, eikä heidän osaltaan suhderakentuma ole sen erilaisempi, kuin muidenkaan osalta.
Tällaista äitisuhdetta ei analyytikko-ihmisillä itselläänkään ole, vaan heillä on kaikenlaisia sairaita, vääristyneitä, liikaa painottuneita, tai muuten kovin hallitsevia äitisuhteita. Jopa isäsuhteitakin, sehän ongelma on Suomessa vähän äiti-ongelmaa vähäisempi, tilastollisesti. Hallitsevuus voi tulla myös muusta poikkeavuudesta kuin painavuudesta ja suuruudesta, se voi tulla myös mitättömyydestä.
Psykoanalyysi-oppi ei ole siis ollut kykenemätön näissä asioissa, mutta analyytikko-ihmiset ovat olleet kykenemättömiä. Nyt meillä hullu-vertaisten joukoissa ratkaistaan nämä asiat oikein ja valloitetaan ikiääretö-todellisuus oikein. Luonnonoikeus.
Nuo analyytikko-ihmiset ovat olleet haluttomia työskentelemään kunnolla hullujen kanssa. Selityksiä sille asialle on enemmän, kuin selittäjiä. Esimerkiksi suurena tekijänä on väitetty, että kun kunnolla hullu on rahallisesti köyhä tai vähintääkin hallitsematon, niin hänen kanssaan ei kyetä työskentelemään. Sellaiset selostukset ovat puppua ja läpinäkyvästi. Ovathan psykiatrit pystyneet työskentelemään kanssamme ja rahat on järjestyneet.
Psykoanalyytikko-ihmiset ovat suoranaisesti pettäneet meidät, mutta oma sisukkuutemme ja yrittäminen palkitaan, löydämme todellisuuden ja valloitamme sen. Ja alamme osaamaan psykoanalyysin kunnolla, aikojen myötä rikkaasti.
Juha Korkee, ajattelija, mielenterveysaktivisti, aktivisti, terapia-asiakas, Hyvinkää