Poliittisen lehden politiikaton kirjoitus
|
Olen jo monetta kertaa huomannut, että jokin polittinen lähde kirjoittaa kehitysmaiden asioista täysin politiikattomasti. Ilmeisesti siksi, että nämä asiat ovat niin koskettavia. Tällä kertaa asialla on Kansan Uutiset -lehti, jossa on paljon Vasemmsitoliittolaista politiikkaa.
Otsikko
Kriisit, jotka eivät kiinnosta mediaa
Yllä oleva kuvateksti: Kongolaisia ruokajonossa pakolaisleirillä Gomassa. Kongon demokraattisessa tasavallasta yli neljä miljoonaa ihmistä on joutunut lähtemään kodeistaan yli 20 vuotta jatkuneen sisällissodan vuoksi.
Pääteksti:
Peik Johansson
Lääkärit ilman rajoja -järjestöllä oli vuosituhannen alussa tapana julkaista jokavuotinen listaus kymmenestä maailman humanitaarisesta kriisistä, jotka olivat jääneet liian vähälle huomiolle uutisoinnissa.
Ranskalaislähtöisen kansainvälisen avustusjärjestön kymmenen kärjessä -lista onnistui toisinaan herättämään median huomion. Vuoden 2003 unohdettujen kriisien listan kärjessä olivat Darfurin maakunnan väkivaltaisuudet Sudanissa ja näistä seurannut pakolaiskriisi naapurimaassa Tsadissa. Darfurista tulikin jo heti seuraavana vuonna ulkomaanuutisten kestoaihe ja näyttävien avustuskampanjoiden kohde muutamaksi vuodeksi eteenpäin.
Järjestössä ymmärrettiin myös, ettei vaiettujen sotien ja pakolaiskriisien luetteleminen ollut yksinään mielekästä, sillä sotiakin suurempia surmaajia olivat aliravitsemus, tuberkuloosi ja malaria, joihin menehtyi joka vuosi miljoonia ihmisiä.
Lopulota Lääkärit ilman rajoaj lopetti unohdettujen humanitaaristen kriisien listaamisen ja keskittyi toisenlaiseen tiedotustyöhön.
Liekö uutisointi viimeaikoina pinallistunut entisestään niin rapakon takana kuin muualla maailmassa, kun Yhdysvaltalainen Care-järjestö on nyt koonnut vastaavanlaisen listan viime vuoden liian vähälle huomiolle jääneistä humanitaarisista kriiseistä?
On turhauttavaa huomata, että Caren alkukuusta julkaisemasta raportista löytyy useita samoja unohdettuja kriisejä, joihin Lääkärit ilman rajoja yritti kiinnittää uutismedian huomion jo kymmenen vuotta sitten.
darfurin ja Sudanin ahdinko jatkuu edelleen – tosin viime vuosina ilman juuri minkäänlaista mediahuomiota ulkomailla. Nyt avun tarvetta lisäävät toinen toistaan seuraavat kuivuuskaudet ja tulvat sekä lähes puoli miljoonaa pakolaista, jotka ovat joutuneet pakenemaan väkivaltaisuuksia naapurimaasta Etelä-Sudanista.
Myös Kongon ja Keski-Afrikan tasavallan pitkittyneet sisällissodat löytyvät molempien avustusjärjestöjen eri aikoina julkaisemilta listoilta.
Care-järjestön mukaan viime vuoden aikana Kongon demokraattisessa tasavallassa joka päivä yli 5000 ihmistä joutui jättämään kotinsa aseellisten iskujen pelossa.
Keski-Afrikan tasavallan alueesta peräti 70 % on Caren raportin mukaan erilaisten asejoukkojen hallinnassa ja sekasorron seurauksena lähes joka toinen alle viisivuotias lapsi kärsii aliravitsemuksesta.
SUURIN OSA UNOHDETUISTA KRIISESTÄ LÖYTYY KESKI-AFRIKASTA JA SAHELIN ALUEELTA.
Suurin osa Care järjestön listaamista unohdetuista krrisestä löytyy keskisestä Afrikasta ja Sahelin alueelta Saharan autiomaan Etelä-puolelta.
Lähes kaikissa näissä kriiseissä on kyse aseellisesta konfliktista, joka on pakottanut sadattuhannet tai miljoonat ihmiset jättämään kotinsa ja etsimään turvaa pakolaisleireiltä muualla maailmassa tai naapurimaiden rajan takana.
Pakolaiskriisien mittakaava on tyrmäävä. Pelkästään Kongon demokraattisessa tasavallassa on yli neljä miljoonaa maan sisäistä pakolaista. Lisäksi yli 600’000 kongolaista on paennut selkkauksia naapurimaihin. Sudanissa 2,3 miljoonaa ihmistä on joutunut lähtemään kodeistaan. Keski-Afrikan tasavallassa yli miljoona ihmistä elää evakossa, ja puoli miljoonaa on paennut naapurimaihin.
Tsadjärven alueen maissa Nigeriassa, Kamerunissa ja Tsadissa 2,4 miljoonaa ihmistä on paennut islamistijärjestö Boko Haramin iskuja ja sieppauksia.
Yli 600’000 ihmistä on paennut Burundin väkivaltaisuuksia maan muihin osiin ja naapurimaihin. malissa yli 200’000 ihmistä on jättänyt kotinsa väkivaltaisuuksien vuoksi.
Yli 400’000 eritrealaista on lähtenyt maanpakoon kuivuuden sekä maassa vuosikausia kestävän asevelvollisuuden ja siihen sisältyvän pakkotyön vuoksi.
Kaikkiaan näissä maailman köyhimpiin kuuluvissa maissa ja naapurimaissa on parhaillaan yli 12 miljoonaa pakolaista – lähes kymmenen kertaa enemmän kuin turvapaikan hakijoita Euroopan maissa.
Afrikan maitten ohella Caren unohdettujen humanitaaristen kriisien listalle on kelpuutettu vain kolme maata muista maanosista.
Perussa rankkasateet aiheuttivat vuosi sitten tulvia ja maanvyöryjä. Yli 200’000 kotia tuhoutui, ja 260 siltaa romahti. Maantiet jäivät käyttökelvottomiksi 3000 kilometrin matkalta. Lähes 2 miljoonaa ihmistä oli viikkokausia eristyksissä. Ruuan hinta kohosi ja tulvavesissä viihtyneet hyttyset levittivät tauteja.
Perun kaikkien aikojen rankkasateet johtuivat ilmastonmuutoksen aiheuttamasta meriveden lämpenemisestä Tyynenmeren rannikolla.
Vietnamissa puolestaan hirmumyrsky Doksuri tuhosi koteja, riisipeltoja ja jätti puolitoista miljoonaa ihmistä ilman sähköjä. Vuosikymmenen voimakkain taifuuni ei juuri saanut huomiota länsimediassa, vaikka samaan aikaan pienemmät hurrikaanit Karibianmerellä ja Yhdysvaltojen eteläosissa olivat viikkojen ajan uutisotsikoissa.
Caren mukaan kaikkein vähemmälle huomiolle jäi Pohjois-Korean kuivasta kesästä johtunut ruokapula, jonka vuoksi jopa 18 miljoonaa ihmistä saattaa edelleen olla hallituksen ruoka-avun tarpeessa.
Minun, Juha Korkeen kommentti: Pöyristyttävintä on se, että suurikokoiselle melko tyhjänpäiväisen feministiselle kuvalle sekä suurelle määrälle tyhjää valkoista paperia oli lehdessä tilaa tällä sivulla siten, että edes yhtä riviä tekstiä väkilukuasioista ei mahtunut mukaan. Juha Korkee.