Planeetanseutu

Planeetanseutu
 
Muutoksen summa.
 
Kun väkiluku kasvoi yli ihanneväkiluvun, yleinen ihmisen käyrä kääntyi laskevaksi. Lasku nopeutuu, viime aikoina romahdukseksi. Sillai muutosnopeus on kasvanut.
 
Poliittinen sektori väittää radiossa päivittäin, että tämä on sitä, että uuteen parempaan meno nopeutuu. Että nopeutuva muutos on sitä.
 
Suorakaarisen alaspäin romahtamisen me älymystö on saatu aaltoilemaan. Mutta aina nousuun asti emme ole kyenneet koko väestöä eläimineen kääntämään. Ainoa realistinen nousu on älymystön nousu kasan päälle. Matemaattisista voimista johtuen älymystön parempi nousu (irtoaa)(alkaa) vasta, kun enemmistö(ä) on tarpeeksi paljon tippunut kuoleman viivan alapuolelle, siis kuollen, ja lakaten “meitä on enemmän”-päätöksenteko voimana olemasta, eli lakannut alaspäin kiskomasta.
 
Väkilukua pitäisi vähentää. Juha Korkee.