Planeetanseutu katsaus
Planeetanseutu katsaus
Väärissä tai ja puutteellisissa vajavaisissa tiedoissa oleminen vaarantaa sitä nopeammin ja laajemmin mielenterveyden, mitä mittavampi virhe on kyseessä. Nämä tiedot ovat kyllä lähtöisin paljolti YLE Radiosta, mutta käyttäen sitä seulaa, että poliittinen on poliittisuutensa määrän verran virhettä, ja se siis suurissa massoissa kyllä vaarantaa jo kansantervyden ja sen osa-alueen mielenterveyden.
Venäjä pol pitkällä janalla vähentää atk netti USA puoleista päätä, mutta maa ei ole väkilukuna erikoisen suuri. Kiina samoin ja on väkilukuna suuri. Just nyt Intia ilmoitti, jo muutamassa vuodessa monennen kerran aivan samoin, ja on väkilukuna suuri. Osa Arabimaista + Iran + Turkki aivan samoin ja yhteensä on jo niissäkin porukoita. EU vähentää hiljalleen USA-mielisyyttään vaikkei vielä atk:ssa ja netissä. EU moittii USA:ta kuitenkin atk netti alueella ynnä muussa mediassa ja julkisuudessa erilaisesta käsityksestä sen osalta mikä on oikeus vapautta ja mikä väärin. Eurooppalainen vapaus on rikosvastaista, USA vapaus menee laajalti rikollisuuden puolelle. Tämä asetelma on ollut julkisuudessa jo vuosia ja julkisuuskin vahvistaa vaan tätä asetelmaa. Tämä katsaus ei siis sisältänyt yhtäkään uutta tahi itsekeksittyä asiaa. Vain vakaita jo vuosien ikäisiä asioita suuresta julkisuudesta. Idea kasata ne jonoksi vaan on mun oma. Juha Korkee.