Pirstomielisyydestä korjaantuminen
Ennen Aristotelesta oli yksi filosofia ja yksi tiede ja ne olivat yksi ja sama asia. Siksi, että silloin enemmistökin vielä ymmärsi, että on vain yksi ikiääretö todellisuus. Ykseys.
Sitten Aristoteles, joka oli kova rahan ja korkeiden asemien välistävetäjä, ymmärsi että heikomman väestönosan saa huijattua kannattajikseen esittämällä vakavalla naamalla joukon eri tieteitä. Hän perustikin toistakymmentä “tiedettä”. Siitä alkoi filosofian, tieteen, ja länsimaisen ihmisen sortuminen ja luuhistuminen. Todellisuuskuvan pirstoutuminen. Eräs skitsofrenian vanhoista nimistä on pirstomielisyys (myös jakomielisyys).
Aivan viime aikoina filosofian, tieteen, huipuilla on herätty tähän ja eheytyminen ykseydeksi on käynnistynyt.
Tietenkin koko evoluutiossa etenevä ikiääretö todellisuus on riittävä luonnonvoima myös lääkäreiden oikomiseen ja jos eivät oikene (syyllisyystakalukossa esim) luonnon kiertoon hajottamiseen.
Juha Korkee