Paljon on deletoitunut
Paljon deletoitunut
Taisin sullekin lähetellä hiljattain että kaikkien erilaisten pienempien, keskisuurten, ja suurten, lopultakin hyvin monilukuisten kriisien kasautuma on deletoinut suuren joukon ennen oikeiksi luultuja ajattelutapoja. Vanhan filosofian ja korpifilosofian pohjaviivan päällä ei olekaan nyt suurta vuoristoa pätevää ja käsitettyä. Sensijaan syntyy pohjalle pieninä tippoina uutta, ja sitä on yhteensä hyvin vähän. Lisäksi kaikenlaiset aate-, ja uskonsuunnat ryntäävät täyttämään tarjonnan harha-opeillaan. Kaikkea täytyy lukea, muttei hyväksyä. Kritiikki on tärkeätä näinä huijareiden kulta-aikoina. Juha Korkee.