Oon aina seuraillut. Ja taaskin . … .
Oon aina seuraillut. Ja taaskin . … .
Oon aina seuraillut kaikenlaista historian- ja muinaistutkimusta, vanhoja tekstejä uusine löydöksineen ja käännöksineen, paleontologiaa, evoluutiobiologiaa, jne, jne. Elämänsyntyteoriat, materiansynty-ajattelu, ihmislajin ja muidenkin lajien synnyt ja vaiheet, ja sukupuutot.
Silloin tällöin kaivelen aina Kirjastojärjestelmän siltä varalta, että jotain olis taas ilmestynyt. Tietenkin internet on kirjoja paljon nopeampi kanava, mutta suppeutensa takia esittelee toisaalta sitten perusteluja, taustoja ja vivahteita paljon vähemmän, kuin kirjallisuus.
Nyt Kirjasto-kaivuu tuotti seuraavan tuloksen. Teos painettu 2018: Juha Valste; Evoluutio. Miten lajit kehittyvät?
Valsteen kirjat on ennestään tuttuja ja suomalainen tieteentyyli miellyttää enemmän, kuin sensaatiohakuinen amerikkalainen. Suosin Valstetta.
Jos epigenetiikka rajataan niin, että epigeneettisiä ovat ne prinnölliset muutokset, jotka ei muuttele geenejä, niin silloin ei ole olemassa sellaista, että epigenetiikka muuttelisi geenejä. Täytyy muistaa sitten, että tällainen rajanveto on tieteenteoriaan tehty rajaviiva, ei otuksiin niin, että otuksissa ei pääsisi tämän rajan yli kulkevia tapahtumia tapahtumaan. Ja näitäpä otus-tason tapahtumia onkin, kaikkien elämäketjuissa, ajoittain enemmän, ajoittain vähemmän. Miksikä sitten nimitämme kielellisesti näitä rajanylityksiä, voidaan jättää kielifilosofien pohdittavaksi ja nimettäväksi. Me vain ymmärrämme, että geenit eivät ole muuttumattomia, vaan verkaleen muuttuilevat, ajoittain nopeammin, ajoittain hitaammin. Eihän tämä nyky eliökuntakaan muuten olisi tällainen. Jotenkin tähän on tultu, nimittäin geenit verkalleen muuttuilemalla.
Olen kauan kaivannut Keski- ja Etelä-Venäläisen ihmisen meneisyystietoja. Ovat eri näköisiä ja oloisia, kuin muut. Kyseessä on jotain enemmän. Viime vuosina onkin alkanut selviään sieltäpäin leviämään alkaneen Denisovan ihmisen tarina. Hän on sekoittunut, ja geeneistämme löytyy, Eurooppaan päin vähemmän, Venäjän ja Australian väliseen Tyynen meren saaristoon enemmän, samoin Australiaan alkuperäisväkeen enemmän. Suomalaisissakin on siis Denisovaa, koska sitä on kaikkialla, mistä tänne jäänreunan asukkaina on tultu, jään reunan siirtyillessä etelämmäs ja pohjoisemmas, ajoittain, edestakaisin. Joilla on enemmän ja kauempaa Keski- ja Etelä-Venäjän suunnilta perimää, on myös enemmän Denisovaa. Kirjan viimeisessä luvussa, lyhyessä, on valaistusta hyvin olennaisesti, vaikka vain lyhyesti. Nyt juuri hiljattain tehtiin myös aivan uusi Denisova-löytö Himalajalta, ja se todistaa, että Denisovaa onkin juuri ollut laajemmilla alueilla vanhan Mantereen keski- ja etelä-osissa, kuin oli löytöjen perusteella tiedetty. Tämä on hienosti sovussa geeniperimäteitojen kanssa, geenien pohjalta olikin jo ajateltu, että näin täytyisi välttämättä olla. Juha Korkee.