Oman kerroksen asiat
Monenlaista pakkoamerikkalaisuutta tarjoilleille menee ihan jauhot kurkkuun, kun esittää heille, että meille on tulossa järjestelmä, jossa jokainen saa määrätä oman kerroksensa asiat (Laitkin), muttei lainkaan saa määrätä muitten kerrosten asioita. Vielä enemmän tekee havahtumista kun esittää, että tällainen kulttuuri on jo markkinoilla tulossa ja kehkeytymässä, alkuaskeleissaan. — Nimittäin on jo totta, että kaikki ihmiset ei osta samoja tuotteita, enkä nyt tarkoita varallisuuseroja kuvaavia tuotteita, vaan ihan halpoja, kuten elintarvikkeet, nautintoaineet, lehdet media, TV tai ei, älypuhelin tai perinne gsm (perinne kamera gsm 179 € muuten uutena, mutta aivan eri aatemaailma), kulutuskulttuuriin loppujen rahojen laittaminen vai säästäminen (halvimpiin sijoitustuotteisiin pääsee mukaan muutamalla kympillä), suhde globalisaatioon ( 2 pääsuuntausta: ylikansalliset suuryhtiöt, vai jokamiehen globalisaatio). Mainituissa halvimmissa sijoitustuotteissa ei tarvitse osallistua ylikansallisiin suuryhtiöihin, sillä valittavana on myös osuuksia kullasta ja hopeasta.
Olisi luonnonpuhtauden luonnonrikkauden kerroslaiset. Ja keinotekoisen todellisuuden kerroslaiset. Ja myös niin edelleen.
Juha Korkee, ajattelija