Oikeita tekoja. Vaatimattomampia tekoja.

Oikeita tekoja. Vaatimattomampia tekoja.

Kun ihminen ei osaa oikeita, se on parhaita, tekoja, hän yrittää vaatimattomampia tekoja. Tuntematonta on sensijaan se, miksi oikeaan suuntaavia tutkijoita rankaistaan, ja yritetään pakottaa vaatimattomampien tekojen tekijöiksi. Ai, että kun hän syö kuitenkin, ja muutenkin kuluttaa. Aivan kuin uhrien kärsimys ei olisi lainkaan laskelmaan sijoitettava tekijä koko ajan rullaavana tekijänä. Toisinkin voidaan ajatella, nimittäin näin: Juuri niitä vaatimattomampia tekoja ei saa tehdä, jos ei ensin perusteta oikeaan suuntaavaa tutkimusta tarpeeksi paljon. Senverran meidän pitää luottaa siihen, että Luonnonoikeus on oikeata Oikeutta, ja pitää kunnioittaa luontoa, johon tutustumisen puutteesta, vain ja pelkästään, on kärsimyksen jossakin ja meissä olemassaolosta kysymys. Kohdistan sanani ensisijaisesti psykiatreihin, toiseksi vasta muihin eli tietämättömiin lääkäreihin, kolmanneksi vasta poliitikkoihin, ja neljänneksi loppuun ikiääretö otuskuntaan. Sotilaita en tässä käsittele, enkä sijoittele. Korkein tiede on kyllä sotatiede, mutta siltä osin, kun se ei ole nyt miehitetty, se on teoreettinen tiede. Niinkuin aina. Juha Korkee.