Muistivankila, vajavaisuus, turhuus, äly
Kun katselee, miten juuri nämä jättiläismäiset turhuuden voimat tuhoavat planeettaamme, herää ymmärtämään kaikkea näkemäänsä. Tämän kirjoituksen lopussa on idea ihmiskunnan terapoimiseen.
Näin 116 vuotta vanhassa kirjassa kuvan kuolleesta Giuseppe Garibaldista, Italian itsenäistymisen pää-voimahahmosta. Hänen kasvoiltaan oli kaikonnut kaikki turhuuden kamppailu ja syvä rauha ja olon helppous oli jäljellä. Katselin sitä pitkään ja ajattelin, että melkein kaikki kamppailumme on turhuuden kamppailemista. Eläisimme ikinuoruutta, jos osaisimme olla lähtemättä turhuuden taistoihin. Suuri osa, melkein kaikki, turhuutta.
Ja siitä turhuudesta juuri tulee stressi ja sen tuhoisat seuraukset.
Vajavaisuus on toinen teema, jota oon miettinyt. Jokainen on vajavainen. Luonto, ikiääretö todellisuus on vajavainen. Vajavaisuus näkyy kaikessa itsessämme ja ympäristössä isona asiana. Usein parasta otukselle on se, kun jokin estää menemästä väärään suuntaan. Se, kun hän luopuu vääristä käsityksistään.
Muistivankila on otuksella sitä vahvempi, mitä parempi muisti. Älykkyys ei pääse silloin elämään. Se ihminen tarvitsisi vapautella muistinsa kahleista, niin älykkyys runsastuisi, älykkyys pääsisi elämään.
Olisiko meille terveellistä nähdä kuvia kuolleista. Nähdä, että turhuuden pyrkimykset ovat päättyneet, ja otus onkin valmis ja lepää. Jos tällaista terapiaa annettaisiin koko väestölle, suuret määrät turhuuden taistoja päättyisi hiljalleen. Ihmiset vois tehdä sellaisia testamentteja, että antaisivat luvan valokuvata itsensä kuolleena, kasvot, rintakuva maaten, ja kuvan sais julkaista vaikka netissä kuvakokoelmassa, missä on muistakin kuolleiden kuvia. Niitä kuvia katseleva yleisö kyllä tunnistaisi montakin kamppailuaan aivan turhiksi, lopettaisi ne ja vapautuisi. Tällainen vapautuminen on hyvää terveyden lähdettä.
Juha Korkee, Hyvinkää
(Alla kuvassa Garibaldi kuolinvuoteellaan. Kuva otettu 116-vuotiaasta Helsingin yliopistosta lainatusta kirjasta.)
