Mies ja ääni -demokratian kritiikkiä

 

[jätteet jätteisiin]

Eri tavalla ajatteleva ihminen ei ole suoralta kädeltä alempiarvoinen ihminen. Mutta vääristä käsityksistään ja tuhoisista asenteistaan kiinnipitävä ihminen on kyllä todellisuuden yleisellä asteikolla alempiarvoinen ihminen. Meidän täytyy muistaa, että reaalista, neutraalin mielessä alempiarvoisuutta, on todella olemassa. Siis absoluuttista. Se, että väärälle annetaan valtaa yhden äänen verran, siinä missä oikeallekin, on tuhonnut esimerkiksi Suomea jo 100 vuotta. Nyt kysymyksen äärelle ollaan heräämässä, tosin tässä vaiheessa vasta älymystö. Se on pieni joukko, mutta pystyy käyttämään puheenvuoroja.

Juha Korkee