Emme menesty yrittämällä koko ihmiskunnan menestystä
[kuvassa stoalaisuutta edustanut Rooman keisari Marcus Aurelius 121-180 jaa. (jKr.)]
Helmin ohjaaja Eetu Karppanen tarkasti tämän ja sanoi, että hieno kirjoitus blogiin.
Emme menesty yrittämällä koko ihmiskunnan menestystä.
Ihmisissä on niinsanottuja alamäen ottajia. Tietävät kyllä alamäkensä, mutta jatkavat sitä, koska se on helppoa.
Aina kun ajattelee yhteiskuntaa, saa realistisemman kuvan kaikesta, kun muistaa, että on myös paljon näitä alamäen ottajia. Osa joukosta kertakaikkiaan elää hitaammin tai nopeammin etenevää tuhoutumista. Evoluutio on tällaista. Evoluutio on luonnonvoima, jota vastusteleminen ihmisen voimilla on epäonnekasta.
Emme menesty yrittämällä koko ihmiskunnan menestystä. Itsellemme tiedosteleminen on parasta, sekä terveellisyytensä, että vaarojen välttämisen mielessä. En tiedä kuinka pieniä vähemmistöjä täällä ovat lopulta menestyjät. Voi olla hyvinkin pieniä vähemmistöjä. Jotenkin tulee mieleen, että ainakin ne jotka pyrkii sopuun luonnossa, olisivat menestyjiä. Siis reaalimenestyjiä. Selvästi näkyy, että nimellisvarakkuus ei ole menestyksen tae, vaan useinkin tuhoisaa.
Juha Korkee