Leveällä pensselillä, paksulla maalilla

 

Näitä kirjoituksia omalla nimelläni ja kotipaikkakunnalla, ja muullakin julkisuudella kirjoittaessani, saan täyden määrän oikeutta, kun itse maalaan levein pensselinvedoin ja paksua maalia käyttelemällä oman julkisuuskuvani, maineeni, ja kunniani.

Olen tämä Juha Korkee Hyvinkäältä. Tällä tavoin tunnettu otus.

Pitkän elämänkaaren matkalla olen päässyt hiljalleen parempiin ajatuksiin. Jos joku on seuraillut tekstejäni jo pitemmältä ajalta, on voinut huomata tämän eläväisyyden ja evoluutiossa etenemisen.

Ajattelen muista ihmisistä samalla tavoin. Jokainen on totta ja uusiutuu hiljalleen koko ajan. Ja maalaa itse oman maineensa, kunniansa, ja julkisuutensa.

Näin meillä on jokaisella tasan yksi ääni. Ääni, joka tarkoittaa meitä itseämme.

Todet ovat joustamattomia.

Juha Korkee, aktivisti, mielenterveysaktivisti, ajattelija, Hyvinkää