Kyselleillekin ja porukoille Keppe-tietoa
Jäljennän tähän Keppen metafysiikan takakannen. Teoksen oikea perusteellinen nimi on: Norberto R Keppe; Triloginen metafysiikka. Osa II. Transsendentaaliset aisti-ilmiöt.
Alkuteos vuodelta 1994, suomeksi ilmestyi käytännössä heti 1995.
Taka-kansi:
“Transsendentaaliset” ilmiöt herättävät ihmisten uteliaisuutta, ja niiden tutkimuksessa on tärkeää yhdistää niin psyykkisen kuin sosiaalisen patologian tuntemus. Niin Sigmund Freud kuin etenkin Carl G Jung, Igor Caruso ja Viktor Frankl osoittivat suurta kiinnostusta “metafyysistä” kohtaan, mutta eivät halunneet ottaa liian suusrta riskiä (vaarantaa mainettaan) yleensä tutkijoiden keskuudessa vallitsevan taikauskoisuuden vuoksi — minkä vuoksi akateeminen tutkimus on pysyttäytynyt etäällä näistä ilmiöistä peläten tiedostaa torjuttuja uskomuksiaan.
Olen kirjoittanut tämän kirjan tarkoituksenani tuoda päivänvaloon se, että suurimmalle osalle näistä ilmiöistä voidaan löytää selitys fysiikan alueelta (jota kutsutaan tieteiden kuningattareksi). Descartesin mukaan “Filosofia on puu, jonka juuret ovat metafysiikka, runko fysiikka ja oksat muita tieteitä.” Toisaalta haluan tuoda esiin, että lääketiedettä voitaisiin kutsua psykoenergetiikaksi, jonka avulla voidaan selittää orgaaniset ja psyykkiset sairaudet nykyistä lääketiedettä paljon täydellisemmin — ja joka lisäksi tarjoaa totuudenmukaisempia terapiaprosesseja. Nykyinen kemoterapeuttinen hoito, jota suunnaton monikansallinen teollisuus markkinoi ja hyväksikäyttää, sisältää uskon eräänlaiseen ihmeparannukseen tuottaen tonneittain myrkkyjä, joilla vieraannutetaan ihmisiä — ja jota tämän taloudellisen vallan tukemat hallitukset kannattavat. Mitä syvällisemmin tuntee fysiikkaa, sitä paremmin voi ymmärtää transsendentaalia psykologiaa, filosofian kuvaamaa sielun ja ruumiin ykseyttä.
Taka-kansi jäljennetty ylle.
Mun omaa juttua. Keppe kirjoittaa paljon puhdasta järkeä, mutta jollain kumman keinolla hän välillä luisuu sekoilemaan politiikan ja uskonnon alueille. Tässäkin kirjassa hän kirjan loppu-osan merkeissä keskittyy Luciferin, Saatanan ja uskonnon kanssa sekoilemaan. Tämä on ilmanmuuta erä syy siihen, että hänen oppinsa ei ole tullut nykyistä suositummaksi. Aineisto sopiikin ainoastaan kriittisyyteen kykeneville lukijoille.
Keppe on miellyttävää luettavaa, koska hän ei tee tekstin venyttämistä saadakseen 200-300 sivua syntymään, vaan kirjoittaa ajatuksen kerrallaan, ja ajatuksen version ja variaation kerrallaan. Luvut ovat siten hyvin lyhyitä, usein 1-3 sivua, ja ovat ajatteellisesti ehyitä kokonaisuuksia, joten ajatuksen kulkua on todella helppo seurata. Sillätavoin taas sitten parhaita kirjoja, mitä olen lukenut. Samaa tyyliä hän noudattaa muissakin kirjoissaan.
Jossain yhteydessä jo kertomani Keppe-tieto on tämäkin. Vanhoilla päivillään hän katkeroitui ja vainoajat alkoivat vainoamaan häntä. Vainoajat olivat henkisesti väkivaltaisia.
Suomalaissyntyinen psykoanalyytikko Pertti Simula on töissä Brasiliassa, missä Keppen pääkonttori on Sao Paulossa. Suuntaus tunnetaan kahdella nimellä: 1.) Integraalinen psykoanalyysi 2.) Analyyttinen trilogia. Simula on saanut ison sopimuksen Brasilian maatyöläisten liitolta ja tekee psykoanalyysia liiton jäsenistölle. Simula puhui Suomessa radiossa vuosi sitten. Hän on kirjoittanut useita kirjoja ja niitä on saatavissa suomeksikin. Minä olen tilannut kirjani helpolla tavalla Suomalaisesta Kirjakaupasta, toimitusaika on 2-4 viikkoa, koska ne tulee käsittääkseni laivalla Sao Paulosta tilausten mukaan. Tämän metafysiikan, jota nyt tässä lainaan tilasin netti antikvariaatista, sain viitoskuntoisen, eli uuden veroisen, 18 €. Kirja ei ole saapunut vielä. Luen nyt Nurmijärven Kirjaston kappaletta, kaukolaina.
Juha Korkee, ajattelija, mielenterveysaktivisti, aktivisti, terapia-asiakas, Hyvinkää
![]() |