Kuri, lempeys
Kuri, lempeys
Kuri ja järjestys tulee ruoskalla yms ja on tarpeellinen asia. Muttei oppi tule ruoskalla, vaan jo ihan äärivastakohdalla ymmärtävällä lempeydellä, hurjimmillaan jopa rakastavalla lempeydellä. Ei ole mitään järkeä yrittää säilyttää akateemisuus korkeimmalla, sillä se on jo kauan lahonnut ja mätinyt epäpätevien pätevöittämisen, sekä keskinäis-pelastusrengas-liittoutumisen takia. Kun kansakunnan kullat vuollaan kritiikittä yhdelle joukolle veltostumis rappeutuminen on helposti seuraus tällä kulta joukolla. Vaatisi kovaa ja ankaraa itsekuria heiltä, että näin ei kävisi, ja nythän opiskelijakerrostumista lähtien kouluasteelta alkaen tulevat akateemiset monipuolisin tavoin siivoavat tällaiset ryhtiliikeläiset mukaan rappion teille. Ei ole teoriaa tuon joukon nostamiseksi. Sensijaan on paljon oppia heidän pohjalle ohjaamisen hedelmällisyyttä. Juha Korkee.