Kaukaa katsottuna
|
Kaukaa katsottuna maapallo on niin pieni, että hädin tuskin näkyy. Sitä kauempaa katsottuna se ei edes näy enää.
Suuret luonnonvoimat ovat nimenomaan ikiääretö tähtitarhojen avaruuden voimia. Maapallon seudulla tavataan, ja voidaan tavata ainoastaan aivan pieniä luonnonvoimia tältä seudulta lähtöisin olevina.
Jokainen aineen siirros, pieninkin järjestelee heti koko todellisuuden uuteen järjestykseen, liikehtimään uusilla tavoilla uusia reittejä edelleen.
Pahuus opettaa, että pahuus ohjaa kaikkea juuri tällä menetelmällä. Se siirtelee ainetta, joka järjestelee sitten kaiken. Tämä on uhkailua, pelottelua, masentamisyritystä, jne, sillä se ei ota huomioon luonnon kulkua eikä suuren ominaisuuksia. Pahuus on tilapäinen punnerrus senaikaa, kun jaksaa. Se on nousevan nestesolu-biologisen osumista ympäröivään. Tämä ympäröivä on hiekkaa, kiveä, kalliota, ja sitä on paljon paljon enemmän. On väärä käsitys, jos kuvittelee hiekan, kiven, kallion tyhmäksi, jopa liikkumattomaksi. Se ajattelee, ja tekee. Siis nyt sitten sillä suurella volyymilla. Ja sillä on toinenkin ominaisuus. Se ei kuole, eikä sillä ole kuolemanpelkoa, eikä siksi myöskään senparemmin kiirettä, kuin puutettakaan. Se tekee verkalleen.
Uskovaisista on vitsi, että “Jumalan myllyt jauhaa hitaasti”. Vitsin lienee keksinyt joku vaistonvarainen, vähemmän tietoinen, todellisuudentunnustelija. Sillä tuonhan voi tuntea. Nyt se hidas ei vaan olekaan Jumala, vaan hiekka, kivi, ja kallio -summamassiivi.
Koska hiekka, kivi, kallio summamassiivi tekee verkalleen pahatonta tekemistä, ja emme pysty nopeuttamaan sen toimintaa, on meillä toinen keino parempaan elämään ja kuolemaan. Sopuun hakeutuileminen tuon summamassiivin ja sen verkkaisen ajattelun kanssa. Aluksi ei tahdo onnistua, ei ehkä edes saavuta tuntoa, mitään tuntemaansa kosketusta tai nojaamista. Voi olla myös, että tottumattomalle sen ajattelu on pienempää ja käänteissään odottamatonta ja siksi vaikeata seurailla. Mutta vuosien ja vuosikymmenien saatossa havainnotkin ja tuntemukset lisääntyy, helpottuu. Orientaatio tulee realistisempi ja se helpottaa sopuun pääsemistä paljon. Ja älykkyys lisääntyy, koska tuo hiekka, kivi, kallio summamassiivi on paljon perinteistä ihmistä älykkäämpi. Sille oppii puhuun. Vuorovaikutuksessa informaatio on molempisuuntaista. Moni suru sammuu ihmiseltä. Juha Korkee.