Kansaa kuuntelemisen pitää johtaa korjauksiin

 

[kuvassa taiteilijan näkemys humanoidista eli ulkoavaruudesta peräisin olevasta älyllisestä olennosta]

Kansaa kuuntelemisen pitää johtaa korjauksiin

Imatralla mies ampunut yöllä kolme sattumanvaraista valitsemaansa naista kiväärillä.

Suomen Hallituksen Ylen Uutisista selviää: Yhteiskunnassa ei ole mitään vikaa. Miehen pahoinvointi on aiheuttanut teot. Ja, että tällaista ei ole ennen ollut Suomessa.

Ajatelkaa siitä mitä itse haluatte. Minä näen, että yhteiskunnassa on niin paljon ja raskaasti vikaa, että tällaista välttämättä tapahtuu, koska kaikki ei ymmärrä sitä, että rikoksen rajaa ei saa ylittää, vaan asioita pitää hoitaa puheenvuoroja käyttelemällä.

Kun puheenvuoroja käytellään sen pitää myös johtaa vikojen poistelemiseen ja korjailemiseen, ja oikeutta vaille jääneille korvailemiseen.

Se, että kansaa kuunnellaan, sen johtamatta mihinkään korjauksiin, johtaa juuri tällaiseen, mitä taaskin on tapahtunut.

Lukion historian maikka, rehtori, filosofi, sosialisti, Raimo Ijäs, lopetti aina oppituntinsa näihin sanoihin: “Ja se loppukin kaikki.” Nämä sanat sopivat suomalaiselle yhteiskunnallekin, sekä maapalloihmiskunnalle, ikiääretö-otuskunnalle.

Juha Korkee, ajattelija, mielenterveysaktivisti, aktivisti, Hyvinkää