Kaiken kansan kansanterveysasiaa
Kaiken kansan kansanterveysasiaa
Laitoin tämän tekstin kiitokseksi erään vesisade-luontokuvan julkaisijalle: Jo tällaisen kuvankin katseleminen on tosi hoitavaa. Viime talvena saatiin tulokset laajasta toimistotyöläisten terveystutkimuksesta. Oli tutkittu tuhansia toimistoja, muuten samanlaisia, mutta yhdessä suhteessa kahta erityyppistä. Toisissa toimistoissa ei ollut luontokuvia seinillä, ja toisissa taas oli luontokuvia seinillä. Työntekijät sairasteli paljon vähemmän niissä toimistoissa, joissa oli luontokuvia seinillä. Talvesta alkaen olen levittänyt tätä tietoa ja jatkan levittämistä. Tämä ei ole poliittista työtä, sillä kyseessä on kaiken kansan kansanterveysasia, jota voi soveltaa myös työ-elämän ulkopuolelle, vaikka koteihin ja kotien seinille, järjestöjen kokoontumispaikkojen seinille, ja kaikkialle. Ja tietenkin muistamme, että Suomen kaikilla nykyisillä puolueilla on jo kauan ollut kullakin omat Ympäristö-ohjelmat, samoin näiden puolueiden nuorisojärjestöillä. Ja näitä ohjelmia päivitellään. Juha Korkee.