Kahdesti selkä, kahdesti yleisterveys
Kahdesti selkä plus yleisterveys
1.) Ihmispersoonassa on kaksi nestekiertojärjestelmää, verenkiertojärjestelmä sydämineen, sekä lymfaneste- eli suoninestekiertojärjestelmä ilman mitään pumppuavaa sydäntä. Tällä kertaa keskityn lymfan ideoihin. Koska lymfanestejärjestelmän nestekiertoa ei mikään sydänpumppu pumppua eteenpäin, kierto siksi perustuu pelkästään ihmisen liikehdinnän, liikkumisen aikaansaamaan nesteiden eteenpäin liikuttelemiseen. Lymfa poistaa elimistöstä kuonaa ja stressistä syntyviä elimistön omia toksiineja eli myrkkyjä. Jos ihminen ei saa lymfaa, liikuskelemista, tarpeeksi, on seurauksena kuonan ja myrkkyjen runsastuminen. Esimerkiksi selkävaivat ja kivut ja jumittuminen paranevat, kun elimistö puhdistetaan lymfalla. Koska ne eivät poistu riittävän hyvin. Siksi tarvii tehdä lymfaliikuntaa. Esimerkiksi tiskikoneen täyttäminen ja tyhjentäminen ovat ehkä paras esimerkki lymfamaisesta liikuskelusta. Varsinkin, jos tiskikone on lattiamalli. Sängyllä kylkeä kääntäminen on myös hyvää. Samoin istualtaan ylös nouseminen, kurkotteleminen ja istualleen meneminen. Postien hakeminen eteisestä. Itse voi keksiä lisää kaikenlaista, mikä liikuttelee lymfanesteitä eteenpäin ja siten puhdistaa elimistön, poistaa kivut ja säryt, ja saa selän loistokuntoon ja hymyä naamalle. Kun tiedotaa tämän, alkaa yleensäkin oleilemaan eläväisemmin ja ilmeikkäämmin ja sekin on hienoa lymfaa, jolloin vaivat ei enää uusiudukaan. Lymfasta voi tulla jokahetkistä hiljalleen liikuskelemista, verrattuna pysähdyksissä oloon ja kipeytymiseen.
2.) Viljat ja sokeri ovat tuhoisia uusimman tutkimuksen mukaan. Viljat aiheuttavat esimerkiksi runsaasti muistisairauksia. Myös selkä-ongelmia. Ja kaikkia yleisterveyden ongelmia. Muistisairauksien lisäksi muutakin aivojen tuhoutumista. Koskee uusimman tutkimuksen mukaan aika lailla kaikkia. Vanha tieto, että koskisi vain keliaakikkoja on suuri erehdys. Viljaton ruokavalio tuntuu aluksi siltä, että jää ateriasta nälkäiseksi. Mutta pian elimistö tottuu ja alkaa hyödyntämään syödyn ruuan paljon aiempaa paremmin ja saa huomata että ei jääkään enää nälkäiseksi, eikä tarvikaan ottaa edes santsi annosta. Viljaton ruokavalio on korjannut paljon parantumattomiksi luultuja tilanteita, joissa mitkään muut keinot eivät ole auttaneet.
Juha Korkee