Jo kaikkia koskettava joukkoharha
Luin pätkiksen Venäjän mielisairaalaoloista, joita asianajaja piti hirivittävinä. Meillä Suomessa asiat ovat samalla tavoin tänä päivänä.
Suomessa kansalaiset ovat yhdenvertaisia Lain edessä. Se, että meillä hulluja kohdellaan tänäkin päivänä tuolla tavoin, mutta terveitä ei, on laittomuus ja oikeudettomuus. Terveitä pitää ruveta kohtelemaan myös tuolla tavoin, tai sitten hullujen kohtelu pitää muutta fiksuksi.
Kaikki noi asiat tapahtuu maamme mielisairaaloissa koko ajan nytkin.
Olen tavannut kahdenlaisia hulluja aivan äskettäinkin: 1.) 15-20 vuotta sitten viimeksi sairaalassa olleita. He elävät sellaisen sinisen päiväunen vallassa, että olot ja elämä mielisairaaloissa olisi muuttuneet fiksuiksi heidän sairaalassaolonsa jälkeen. 2.) Äskettäin tai parhaillaan sairaalassaolevia, heidän kertomuksensa on synkkää kuunneltavaa. Mikään ei ole muuttunut paremmaksi. Tyrannia jyrää tyrmistyttävänä joka päivä.
Juha Korkee