Monilla (oli)(on) se käsitys, että kehitysyhteistyö, kansanterveystyö mukaan lukien mielenterveystyö, kulttuurinrakentelu eko-sopuun ikiääretössä (jotkut sanoo luonnonsuojeluksikin), talous, jne, ei onnistu ilman poliittista voimaa. Tän aamun mun juttua: Kun avautumisen ja ulospäin suuntautumisen vapautta kavennellaan, kaventelu on usein myös väärin joiltakin osin, vaikka voisikin olla oikein toisilta osin. Ne vääryyskohdat aiheuttaa mielenterveyden ongelmia. Tänä aamuna ja vuosi sitten multa: Näin pitkäperjantai aamuna facebook kehoitti julkaiseen uudestaan tämän vuoden-takaisen mun: Lakeihin on säädetty ja tarkoitettu kansanedustajille vapaastipuhumisoikeus. Sitä ei kuitenkaan vanhoissa puolueissa ole. Tuleeko se tähän uuteen puolueeseen. Tarkoitan, että Harkimolle, ja kaikille muillekin. Ja paljonko, ja kuinka laajasti myös kannattajille, ystäville, väestölle? Kaikkia näitä oikeuksiahan ei toki vielä ole edes Lakitekstissä, puhumattakaan Lain tarkoituksissa ja Oikeuskäytännössä. Harkimo on nyt kuitenkin tehnyt demokratian kritiikkiä, joten on viisasta kysellä näitä asioita. (2019 -tiedon mukaan Harkimon porukka ei ole puolue, mutta on politiikka. Eli tahallaan väärinlaskemista edelleen. Puhdistuuko sitten, vielä, kun seurailemme.) Juha Korkee.