Hyvää Joulua ja menestystä tulevaisuusikuisuudelle
Psykoanalyysin mukaan se mitä ihminen tarvitsee, on juuri kaikkiallinen menestys. Filosofit ovat todenneet, että kun jokin on saanut olevaisuuden, se siinä samalla on saanut tulevaisuusikuisuuden.
Olen ateisti ja uskonnoton, Vapaa Ajattelija, ja Väestörekisterissä. Vietän kuitenkin Joulua ihan normaalisti ja vanhojen perinteidenkin merkeissä. Kirkon tilaisuudet, Kauneimmat Joululaulut, ja monet muut lähinnä musiikkitilaisuudet, kuuluvat Joulunviettooni, tietenkin ateistisesti ja uskonnottomasti.
En osta nykyisin kaupan valmislaatikoita, koska niissä on liikaa säilöntäaineita. Sensijaan oon keksinyt huippuhelpon systeemin. Höyrytän kypsiksi höyrykattilassa perunat, porkkanat, punajuuret, lantut. Hitaammin kypsyvät pienempinä lohkoina ja nopeammin kypsyvät suurempina, niin kaikki ne tulee samalla kertaa ja ihan hyvin. Enkä sen enempää valmista niitä. Haarukalla siitä vaan lautaselle. Viereen kinkku ja rosolli. Niin maailman helpoin Jouluateria on valmis, kaikilla aineksilla. Kinkku on vakiona 400-500 gr kaupan valmis keittokinkku. Tänä vuonna tuli Uutisia, että possu ei riitä kaikille. Siksi ostinkin nyt Lidlistä yrttikaritsan lihan, joka ei ollut montaakaan Euroa possua kalliimpi, uusseelantilainen.
Rattoisaa keskitalven juhalkimaraa kaikille, juhliahan on nyt yhtäpäätä Nuuttijouluun asti, se on 13.1.2018. Juha Korkee.