Huumeet, Metropolit

Huumeet, Metropolit
 
Mennyt tuhansille facebook Julkisessa, sekä monissa facebook ryhmissä.
 

Iloitsen huumerikosö-asioitten, murhineen, julkisuuteentulosta. Poliisin ylintä johtoa pitenevät rivit asioihin kytkeytyneinä, mikä on siltä osin sekin oikeata ja siksi ilahduttavaa julkisuutta. Haluan kytkeä mukaan nimike-kehitelmäni “Metropolit-politiikat Helsingit Tampereet Turut”. Eli käytännössä suuret Poliisia korkeamman johdon kehittely “huume-suoja -politiikat a la Suomen hallitukset jo 70-luvulla vahvasti ja tänne asti”. Antoihan Antti Rinnekin omien sanojensa mukaan “Poliiseita lisää paljon, muttei riittävästi”. Itse kuuntelin, kun hän radiossa puhui, ei ollut mikään toimittajien väännös. On kokonaan väärin, että asia vaan jatkuvasti luisuu niin, että työmiestä, Poliisia, syytetään, työnteettäjä, Poliisia ylempi johto syyttämättä jättäen, hehän ovat pää- ja jopa ainoat syylliset.

 
Havaitsinhan menneisyyden joissain vaiheissa uudestaan ja uudestaan ja vahvemmin ja vahvemmin, että edellä kulki se, että Poliisia korkeampi johto Suomen hallitukseneen hallitus hallitukselta tuuppasi huumeita pikkukaupunkeihin ja maaseuduille, ja kun se alkoi pureen, julkisuutta alettiin tekeen tyyliin “maalla on humeet ihan yhtäpaljon, kuin Metropoleissa, ja tämä olisi se peruste miksi rikosvastuuta ei toteutettaisi enää missään”. Tällainenkin on syntyjään ja jatkojaan Metropolipolitiikkaa suomalaisittain. On kuulemma niin suuri laaja yksimieleisyys ja yhteisymmärrys asioista, että mikään ei voi estää, tyhmäksi vaan ja lapselliseksi ja kehittymättömäksi leimataan estämis-yrittäjät. Rivien pituuden perusteella siis, niinkun, irvistelen matemaatikkona. Juha Korkee.