Hullun näkökulmasta
Hullun näkökulmasta.
|
Hullun näkökulmasta.
Tää blogi- ohjelma piiputtaa taas.
Ensin korkea-arvoinen pankkimies. Sitten ekonomisti ilman takeita.
Aamu kuuden Uutisissa YLE radio:
Kotitalouksien velka on korkemalla kuin koskaan, verrattaessa tuloihin. Tuli 6,00 YLE Uutisissa. Tätä on puhuneet kevättalvesta alkaen. Silti ei käännetä velkojen lyhentymisen teille. Sensijaan esitellään, että sijoituspeleistä voi tienata lisärahaa helpolla paljon, ja näin velkaantumisen voidaan antaa jatkua. Asian esitteli korkea arvoinen pankkimies. Juha Korkee.
Aamu seitsemän Uutisissa YLE yritettiin pelastella asianomaisen korkea-arvoisen pankkimiehen mainetta, toisaalta hänet esitettiin nyt myös pelkästään ekonomistiksi ilman mitään pankkia. On tunnettua, että nämä pelkät ekonomistit voivat olla mitä tahansa, alkaen uskonlahkojen konkurssipelastamisen yrittäjistä, vaikka miten viisaisiin visioijiin ja profeettoihin. Kun joku esitetään pelkästään ekonomistiksi, käy kuin savolaisen puhuessa, vastuu jää kuulijalle.
Minunkin, Juha Korkeen, analyysi täsmentyy: Velkakanta. Korot, lyhennykset, eli hoitokulut. Julkisen velat. Kolmannen sektorin velat. Ykstyisen velat, ja niistä omanaan kotitalouksien velat.Tuloihin vertaaminen. SIIS REAALITULOIHIN, REAALIARVOJEN MUODOSTUKSEEN. Selitettiin, että velkakanta on merkityksetön, eli nollatekijä, ainoata, mitä pitää seurata on hoitokulut, eli korot ja lyhennykset. Toisessa kohdassa sanottiin päinvastoin, että velkakanta on liian suuri ja pitää saada pienenemään. Aamuseitsemän Uutiset olivat siis rohkeasti ristiriitaiset. Vertailtiin myös ulkomaihin sillai, että vieläkin pahempia tilanteita on Pohjois- ja Keski-Euroopassa, ja siten meillä voidaan velkojen antaa kasvaa vapaata kasvua. Kuin sopulit, jotka ryntää joukon matkassa mereen ja hukkuvat sinne. Juha Korkee.