Globaaleja havumetsä-osuustodistuksia
Globaaleja havumetsä-osuustodistuksia
Sijoitus asiaa talouden harrastelijalta:
Facebookissa tuli raju uutinen kuvineen, että huippuhyvää kultaa on taas onnistuttu valmistaan. Joiltakin ominaisuuksiltaan jopa luonnonkultaa parempaa.
En ole pitkään aikaan enää suositellut kullan ostamista ja omistamista enää kellekään, vaan pois myymistä.
Sen lisäksi on totta, että kun kulta on kuukahtanut, kaikki sijoituskohteet on kuralla, ja kurssit tulee laskeen.
Tällaisessa tilanteessa pääomamarkkinat etenee kaoottiseen suuntaan alamäkeen siellä täällä kuohahdellen nousuja, jotka on yleisen kaahailun suma kohdissa. Niissä ei nousuina ole sen suurempaa järkeä tai mieltä, eikä sellaisten “arpajaisten” perässä kannata juosta.
Sijoitusharrastuksessa on tärkeätä kuitenkin seurata sekä kullan, että muidenkin raaka-aineiden kulkuja, sekä osakemaailmaa, osuuskunta-osuustodistusmaalmaa.
Euroopan Unioni julkaisi pari vuotta sitten, että suosikaa ja käyttäkää oikeastaan ainoastaan osuuskuntamuotoa perustaessanne yhteenliittymiä, osuustoiminta on vahvempi talousmuoto ja siihen tullaan siirtymään. Osakeyhtiö on hyvin kehno ja ne muutellaan osuuskunniksi.
Silloin, kun arvojen muodostus on siinä kriisissä, kuin tänä päivänä, että jalostusasteen noustessa kaikki heikkenee, kannattaa sijoittaa maa-alueitten ostamiseen, ja vielä kartellen kaivospohjia(mittavat oikeus- ja politiikka epäselvyydet, pahenevalaatuiset, loputtomiin), ja suosien niitä, joissa maanpäällinen ja aivan pintamaa tuottaa vielä biokerroksen tuottoa. Maksimaalinen biotuotto on edelleen myös ongelma-, oikeus-, ja politiikka sotkuissa syvenevästi. Vähiten ongelmallista on havumetsä, ja se on kaikkien sen vähien taakkojen kantamisen jälkeen lopputuotolta paras. Oma metsäkappale on vielä huono, paitsi mökkeilytontti hyvä. Sensijaan metsäosuuskunnan osuustodistukset ovat loistava sijoitus. Nyt on vaan se pulma, että Suomen vesistörikkaat metsät menee luonnonsuojelualueiksi, jopa koko Suomi, joten jostain pitäis kaivaa esiin, tai joukolla perustaa globaaleja havumetsäosuuskuntia, ja ostaa niiden osuustodistuksia. Juha Korkee. Jaoin aamun fb kultajutun, joten löydät sen mun fb seinältä, Juha Korkee, Hämeenkyrön Lukio.