Fysiikassa numerologista
Fysiikassa numerologista.
Saatesanoja Juha Korkeelta: Fysiikassa numerologista. Lasihelmipeli´stä. Shakki´sta. Hawnkingin tyylejä on ollut ikonoklasmi, joka sekin lienee tätä samaa kaikkea, ikonien tekemistä asioista. Numerologiahan tekee joka kerta asiaoista ikonin. Pelit ovat myös ikonoklasmeja. Ikoni tosin esittää pysähtyneisyyttä. Siksi koenkin amerikkalaisen maailmankaikkeuden liian pieneksi, eikä se seuraa evoluutiota ja materian syntymis-lisääntymistä. Hawkingin tarkoitusperät jäävät arvailun varaan. Miksi hän halusi tehdä amerikkalaisteoriasta supisteen. Siksikö, että se edes lopulta alkaisi puristamaan, kiristämään, liian piene pipon tavoin, ja tiede-yhteisö murtaisi seinämät edeten vapaus-äärettömyyteen, koko ajan eteenpäin räjähtävään. Hän on siis saattanut olla pahasti juttukavereiden puutteessa.
Teos: Kitty Ferguson; Stephen Hawking Elämä. Vuodelta 2011, suomennos 2012.
Stephen Hawking on huippufyysikko joka sairasti ALS tautia, selvisi vaikeasti huippukalliiin pyörätuolin avulla. Kuoli tässä ihan hiljattain pitkälle yli 70 iässä.
Kirjan kirjoittaja Kitty Ferguson, nainen, oli huippu poptähti, luki tähtitieteilijäksi, ja alkoi tekeen töikseen tieteen popularisointia.
Lainausta teoksesta:
“Tavoitteemme ei ole sen vähäisempi, kuin asuttamamme maailmankaikkeuden täydellinen kuvaaminen.
Ajatus siitä, että maailmassa ja maailmankaikkeudessa havaitsemamme hämmästyttävä monimutkaisuus ja monimuotoisuus olisi mahdollista tiivistää joksikin hyvin yksinkertaiseksi, ei ole uusi eikä kaukaa haettu. Eteläisessä Italiassa 500-luvulla ennen ajanlaskumme alkua Pythagoras ja hänen oppilaansa tutkivat lyyran kielten pituuksien ja niiden synnyttävien sävelten korkeuksien suhteita. He huomasivat maailman sekamelskan ja mutkikkuuden taakse kätkeytyvän säännönmukaisuutta, järjestystä, rationaalisuutta. Senjälkeen kuluneiden 2500 vuoden aikana esivanhempame ovat yhä uudelleen todenneet — Pythagoraan tavoin yllätyksekseen ja hämmästyksekseen — että luonto on vähemmän monimutkainen kuin ensinäkemältä vaikuttaa.
Kuvitellaan, että olemme superälykkäitä muukalaisia, joilla ei ole mitään käsitystä meidän maailmankaikkeudestamme. Onko olemassa niin täydellinen valikoima sääntöjä, että niitä tutkimalla voisimme selvittää täsmälleen millainen maailmankaikkeutemme on. Oletetaan, että saisimme jostakin kirjan, johon nämä säännöt olisi koottu. Voisiko se mitenkään olla kovin ohut.
Vuosikymmenien ajan monet fyysikot uskoivat, että tämä sääntökirja ei ole erityisen paksu. Siinä on joukko melko yksinkertaisia periaatteita, kenties vain yksi ainoa periaate, joka on kaiken omassa maailmankaikkeudessamme tapahtuneen, tapahtuvan ja tapahtuvaksi tulevan taustalla. Vuonna 1980 Stephen Hawking esitti rohkean väitteen, että sääntökirja olisi käsissämme 1900-luvun loppuun mennessä.
Lapsuudenkodissani oli museokaupasta ostettu muinaisen lautapelin kopio. Urin kaupungissa Mesopotamiassa kaivauksia tehneet arkeologit olivat löytäneet taidokkaasti tehdyn laudan ja pieniä kaiverrettuja nappuloita. Se oli mitä ilmeisemmin hyvin monimutkainen peli, eikä kukaan tuntenut sen sääntöjä. Kopion tekijät olivat yrittäneet päätellä säännöt laudan ja nappuloiden perusteella, mutta lautapelin ostaneita kannustettiin kokeilemaan ja keksimään itse, miten sitä pelattaisiin.
Maailmankaikkeuden voi ajatella olevan jotakin samantapaista: loistelias, tyylikäs, salaperäinen peli. Säännöt ovat varmasti olemassa, mutta pelin mukana ei tullut sääntökirjaa. Maailmankaikkeus ei kuitenkaan ole kaunis muinaisjäänne niin kuin Urista löytynyt peli. Se on toki vanha, mutta peli on yhä käynnissä. Me ja kaikki tuntemamme (ja paljon tuntematontakin) olemme keskellä käynnissä olevaa peliä. Jos Kaiken teoria on olemassa, meidän ja kaiken maailmankaikkeudessa olevan täytyy noudattaa sen periaatteita, jopa silloin, kun yritämme selvittää, mitä nuo periaatteet ovat.
Täydellisten, lyhentämättömien maailmankaikkeuden sääntöjen voisi olettaa täyttävän valtavan kirjaston tai supertietokoneen muistin. On olemassa sääntöjä galaksien syntymiselle ja liikkeille, ihmiskehon toiminnalle ja toimimattomuudelle, ihmisten keskinäiselle kanssakäymiselle, alkeishiukkasten käyttäytymiselle, veden jäätymiselle, kasvien kasvamiselle, koirien haukkumiselle — mutkikkaita sääntöjä sääntöjen säännöille. Miten kukaan voi kuvitella, että kaikki tämä olisi tiivistettävissä muutamaan periaatteeseen?
Richard Feynman, Nobel-palkittu amerikkalaisfyysikko, on antanut hienon esimerkin siitä, miten prosessi etenee. Hän totesi, että kerran oli aika, jolloin meillä oli jotakin, jota kutsuttiin liikkeeksi, jotain muuta, jota kutsuttiin lämmöksi, ja vielä jotakin muuta, jota kutsuttiin ääneksi. “Mutta pian huomattiin”, Feynman kirjoitti, “kun Isaac Newton oli selittänyt liikkeen lait, että jotkut näistä näennäisesti erilaisista olisi saman asian eri puolia. Esimerkiksi ääni-ilmiö on täydellisesti ymmärrettävissä ilmassa olevien atomien liikkeenä. Niinpä ääntä ei enää pidetty jonakin, joka on olemassa liikkeen lisäksi. Samalla tavalla lämpöilmiö on helposti ymmärrettävissä liikkeen lakien avulla. Tällä tavoin suuret fysiikan teorian osa-alueet yhdistettiin yksinkertaisemmaksi teoriaksi.”
Jäljensi: Juha Korkee.