Filosofian ja ajattelun kilpailu, ja lopulta samuus

[Pjotr Kropotkin, anarkisti, 1842-1921. Kuoli Leninin suosiossa Pietarissa, vaikka ei ollut kommunisti]

Olen jo pitempään katsellut asian sillä tavoin, että oikea ajattelu syntyy vertaisverkostoissa. Se, että 20 vuotta sitten ymmärsin Kellokosken psykoosihoidossa, että terveistä ei ole mihinkään mun hoitamisessa, on vain koko ajan vahvistunut ja se on saanut rinnalleen meidän oman filosofian rakentumisen. Tämä meidän oma filosofia menee sillä tavoin, mitä emeritus filosofian professori Ilkka Niiniluoto on opettanut, hänen suuntauksensa on “kriittistä tieteellistä realismia”, jo hänen löydettyään tämän suuntauksen 1970-luvun lopulla. Minä en usko edes tuohon tieteellisyyteen, sillä tieteen historia on täynnään vääriksi todettuja kumottuja teorioita ja käsityksiä, ja ennusteiden mukaan nykyisillekin teorioille ja käsityksille käy sillä tavoin. Näin etenkin ihmis- ja luonnontieteissä. Sen sijaan kriittinen realismi, siis tiedekriittinenkin, on minun suuntaukseni. Se on alastonta filosofiaa. Seuraavasta Niiniluodon jo vanhasta ja jatkuvasti toistuneesta opetuksesta olen jo samaa mieltä: “Tiede on politiikasta ja uskonnosta poiketen itseään korjaava järjestelmä. Virhe aina paljastuu. Oikeampaan toteen mennään jonkinlaista sik-sak-reittiä pitkin.” Vapaan ajattelun puitteissa voimme mennä tieteen edelle, edelläkävijöiksi, ja kun sitten käy niin, että nuo teoriamme ja käsityksemme alkavatkin osoittautumaan kestäviksi, voimme kutsua, houkutella ja usuttaa tiedemiehet mukaan tutkimaan.

Nuorempana hommasin paljon tietoa asioista ja löysin myös. Asiat selvisi suurina kasoina. Mutta aina ihmettelin sitä, että olo pysyi jotenkin keljuna, vaikka olin saanut niin paljon selvyyttä. Sitten aloin ymmärtään. Yksi selvyys puuttui vielä. Omastaan jakaminen. Mutta oikein suurin kirjaimin omastaan jakaminen. Kun aloin tekemään tätä, huomasin, että jos teen omastani jakamista tarpeeksi reilusti, runsaasti, paljon, suurille levikeille, kelju olo lähtee kokonaan pois, ja raikas virkeä oikea elämä toteutuu. Tärkeätä on rohkeus, uskaltaminen. Minun on tärkeätä murtaa väärää, pahaa, estettä. Torjua. Särkeä yhteiskunnan jämähtäneitä tai epäoikeudenmukaisia rakenteita. Ja rakentaa uutta, vaikka se olisi ristiriidassa valtavirtauksen kanssa. Tämä on ollut valtava oivallus. Ja tämä on poistanut kokonaan keljun olon. Ihmisen pitää uurtaa oma uransa, vaikka se särkisi täältä monenlaista pois.

Juha Korkee