Filosofia ei korjaa sortamalla

Otuksen onnettomuuden perusteella ei saa “tasoituksen” nimissä survoa toista otusta. Olisi filosofinen virhe. Jo 60-luvun lopulla Tampereella Nekalan Kansakoulun välitunneilla, kolmas ja neljäs luokka, järkeilimme kavereitten kanssa omin sanoin tätä tarkoittaen, vaikka emme vielä olleet oppineet aikuisten sanoja tähän asiaan, että ainoa elämä, jossa oikeus oikeasti ja todella toteutuu, on koko ikiääretö otuskunnan, ihmisineen kaikkineen, totaali reaali tasa-arvo. Ja meitä oli kymmeniä. Lähikorttelit työläisten ja alempien opistojen ihmisten asuttamia, joitain harvoja akateemisia. Jostain meillä oli jo silloin varmuus siitä, että tähtitarhoissa on kaukana maan kaltaisia elämiä. Politiikkaa pidettiin kakkosvaihtoehtona, ja uskontoa ammattivalehtelemisena. Juha Korkee.