Fantasia hoidosta, vajavaisuus, vertaisuus
Aku Kopakkalan järjestämässä 30 psykologi-opiskelijan stigma-seminaarissa keskustelu polveili pää-aiheesta pitkällekin. Siten keskustelu oli rikasta. Olin siellä esiintymässä kahden muun kokemusasiantuntijan kanssa. Mun aloitteesta käytiin jonkinlainen keskustelun matka sitäkin pohdintaa, että millaisia ovat fantasiamme, eli kuvitelmamme, ihanteellisesta, täydellisestä hoidosta. Huomasimme, että usein arkielämässä jäädään kauas tuosta kaikesta. Sekä, että jokaisella meillä on tällaisia fantasioita täydellisestä ihanteellisesta hoidosta.
Ikiääretö todellisuus on vajavainen. Se ei ole valmis ateistinen ja uskonnoton paratiisi, vaan on vajavainen. Luonto on vajavainen, sillä peto-eläimien ja (peto) ihmisen elämäntavat osoittavat tämän vajavaisuuden, samoin myrkylliset kasvit ja sienet, haitallliset mikrobit, viat, vammat, puutokset, sekä virukset. Ihmiskunnan ja valtioiden johdot ovat vajavaiset. Lääkärit ja potilaat ovat vajavaiset. Tiede ihmisineen on vajavainen. Oppeja on paljon ja ne ovat vajavaisia. Jokainen ihminen ja eläin on vajavainen, koko ikiääretö otuskunta.
Se, miksi psykoanalyysista ei ole tullut helpommalla loistotulosta, voi johtua tällaisestakin pikkuseikasta, että tämä ikiääretö vajavaisuus pitäisi asettaa tärkeänä ja kaikkien otusten käyttäytymistä kuvaavana tekijänä melkolailla keskelle koko ajattelua, tärkeälle paikalle. Mustavalkoisuuteen, hyvä-paha, oikea-väärä, sairas-terve -asetteluihin ei enää olisi aihetta, vaan jokaisen musta-valko -parin keskelle tulisi harmaa vyöhyke, vajavaisuus. Näin kahleet kirpoaisivat sekä analyytikolta, että asiakkaalta, neuroosien hoidossa päästäisiin nopeaan todellisuuteen istuvaan menestykseen, ja psykoosien hoidossa saavutettaisiin rikas ja helposti saavutettava ymärrys koko tilanteesta, mukaanlukien sen ympäristö kauas asti, äärettömyyksiin asti. Ja molemmissa suuntauksissa päästäisiin realistisesti ja nopeasti ja helposti tekemään ympäristöön ne tarpeelliset muutokset, eli se idea, että potilaan pitäisi ensin valloittaa kanssaan samanmielisyyteen analyytikko, ja sen jälkeen koko ikiääretö otuskunta, alkaisi myös toteutumaan. Tähän mennessähän siitä on toteutunut hyvin ainoastaan analyytikon “iskeminen”, mutta ontuvaksi ja toteutumatta on jäänyt ajatus ympäristön muuttamisesta oikeudenmukaiseksi, ja niin hoitosuhteet ovat venyneet ja pitkittyneet ja kriisit saaneet jatkokseen uusia kriisejä.
Lapinlahdessa yleisökeskustelussa todettiin Aku Kopakkalan johdolla, että kun henkisiä asioita tehdään ilmaiseksi, niin kaikki on sekä helppoa, että menestyksekästä. Mutta heti kun palvelusta aletaan ottaan maksua niin kaikki muuttuu vaikeammaksi ja vähemmän menestyksekkääksi.
Mikä tahansa keinotekoinen järjestely on herkkä epäonnistumaan pientenkin virheiden seurauksena. Kaikki hoito on tällaista keinotekoista, ja sillä on riesanaan juuri sen se väärä ote asioihin, että se on keinotekoista, jolloin se epäonnistuu usein ja onnistuu harvoin. Hoitajan pitäisi julistaa ikiääretö vajavaisuuden kaikkiallista sanomaa heti hoitosuhteen alusta alkaen, niin, ehkä tuloksia alkaisi paremmin syntymään. Realistisuus johtaisi elämänkulkua.
Vertaisuus on ollut hoitoa suurempi menestys juuri siksi, että vajavaisuutta pidetään yleisesti itsestäänselvyytenä ja koko todellisuutta koskevana asiana. Juuri realismin voima on vertaisuuden voima. Uudet todet ovat joustamattomia ja me olemme tekemisissä uusien tosien kanssa joka hetki, tietäen, että kaikki muuttuu hiljalleen, ja vanhentuneilla ajatuksilla ei menesty.
Juha Korkee, ajattelija, Hyvinkää