Facebook jälleen aamutuimaan
|
Facebook jälleen aamutuimaan
Tänään aamutuimaan Facebook kehoitti julkaiseen uudestaan tämän mun vuodentakaisen: Olen aina ajatellut, että mitä vielä saamme nähdä, ja mihin tää maailma menee, kun niin suuri prosentti ihmisistä elää persoonallisuuden muotoutumisen ja maailman haltuunoton tärkeimmät jaksot, lapsuuden, nuoruuden ja nuoren aikuisuuden kerrostalokopeissa. On varmaa, että siinä ihmisaivot vääntyy ihan vääntymällä vaan pilalle. Näin on varmasti käynyt miljoonille vaikkapa skandinaaveille, ja se alkaa oleen niin iso demokratiavoima, että dramaattista pieleenmenemistä päätöksenteossa tulee ja lisääntyy. Kaiken tämän tiedostaminen, myöntäminen, ja lähtökohdaksi uutta elämää suunnitellessa asettaminen on ainoa pelastuksemme. Jos mennään niin, että kerrostalokoppi-kehitysvaiheet eläneet sotii vastaan, ei koko homma onnistu. Mutta jos he itse astuvat koko tämän uudistushankkeen keulahahmoiksi, kaikki onnistuu yleisellä yhteistyöllä. Tähän asiaan täytyy järjestää pelkkä myötätuuli. Juha Korkee.