Ettei tarvi
Ettei tarvi. Mitä silloin ei tarvi. Puutteeton lista?
Kansa etsii (toivoa)vuoroon sieltä, vuoroon tuolta, pettymistensä jälkeen, jotta ei heidän itse tarvitsisi eikä omalla nimellään ja naamallaan. Ihminen, joka on selvillä tyhmyytensä syvyydestä ei halua nimensä kanssa valokuvaan mukana kertomuksia noista tyhmyyksistään. Siihen tehtävään yritetään sijoittaa joku toinen toisen naamalla ja nimellä. Nyky poliittisen sektorin synty on nyt tuossa esiteltynä. On itseltään vaatimista tehdä tyhmyytensä jatkoksi senverran töitä, että ajatuksiin tulee järkevyyttä, niin ettei maine mene pilalle, kun julkaisee nimellään ja kuvallaan. Se, ettei viitsi, on tietä heikkenemisiin, sairasteluun, kuolemaan. Se että ahkeroitsee tätä hommaa on terveyttä vahvistavaa, ja tuotteliaisuutta vahvistavaa, sillä vaikka markkinat vielä muuten kieltäytyisi palkitsemasta, niin kansantalous, planeetantalous, ikiääretöntalous, palkitsevat, eikä tarvi riidellä näistä tämäntyyppisistä leipäpalasista. Milloin näkyy köyhtymisen hidastumisena, toisina aikoina nollilla sittenkin pysymisenä, ja jonain aikoina reaalirikastumisena. Saajia kaikki tasajaolla, siis itsekin siinä mukana. Juha Korkee.