Aurinko paistaa, vettä sataa, jne.
Suomen taloudessa ei ole paljoa muuta tervettä, kuin aurinko paistaa ja vettä sataa, luonto tuottaa. Briteillä tätä on nokkaa kohden paljon vähemmän, samoin Ruotsilla, Saksalla, Keski- ja Etelä Euroopalla. Ja sielläkin taloudet on muilta osin yhä epäterveempiä. Nämä kaikki yhteiskunnat mullistuvat talouksien sairastumisen sinänsä mullistaessa ne. Samalla kun biodiversiteetti vähenee ja lajeja kuolee sukupuuttoon, ihmis-enemmistöltä sammuu arvo toisensa jälkeen, tämä kaikki hyvien mikrobikantojen heikkenemisen ja pahojen vahvistumisen mukaanlukien osa homeista ja sienistä – kanssa heikentelee kansojenterveyksiä. Enemmistö köyhtyy rapsakkaa tahtia. Samoin osa vähemmistöistä. Lopuissa vähemmistöissä planeetantalous estää liki kokonaan muun kuin henkisen vaurastumisen. Juha Korkee.