Aivot kaikilla hyvät. Erilaiset kahleet vaan haittana.
Aivot on psykoanalyysin mukaan kaikilla yhtä hyvät ja ikiääretö todellisuus on yhtä hyvä kaikilla.
Älykkyysmääräerot taas johtuu siitä, että eri ihmiset, otukset, on erimääräisesti toisten henkisesti kahlitsemia, ja itse itsensä henkisesti kahlitsemia, sekä erimääräisesti rajoittumaisia, jopa estoisia.
Keksintöjensä ja kokemuksensa perusteella psykoanalyytikot tietää, että kun asiakasta vapautellaan tällaisista erilaisista esteistä, asiakkaan älyn määrä lisääntyy (vapautuilee), ja sitä tietä asiakas tulee kykeneväksi ratkaisemaan erilaisin tavoin hänelle ennen ratkaisemattomia ongelmia, sekä oppii työntelemään näitä ongelmia pois itsestään ympäristöön, niin, että hän näkee kuulee sitten miten ne siellä ympäristössä ratkeavat osaksi tai kokonaan. Jos ratkeaa osaksi, hän silloin saa oivalluksia, joiden pohjalta pääsee itse ratkaisemaan loppuun asti.
Näidenkin asioiden takia on vaikea ymmärtää miksi psykoanalyysia vastustetaan.
Juha Korkee, ajattelija, mielenterveysaktivisti, aktivisti, Hyvinkää