Afrikasta katselevat lännen ihmistä näin
Afrikasta katselevat lännen ihmistä näin
Puutteessa tehtyjä asioita. Vaikka ei saisi, kyselen miksi nämä puutteet on, miksi näissä puutteissa ollaan. Korkeakouluopiskelijat kautta aikojen, vain yhtenä nuorisoryhmittymänä, ovat aina vaatineet etenemissuuntauksia oikeisiin suuntiin, varttuneempien tyrmättyä nämä asiat. Ja sitten varttuneet tulevat vaikeuksien esiin noustessa sanomaan että tämän ja tämän puuteluettelon takia väärin on pakko toimia ainoana mahdollisuutena. Tän koronan aikana oon paljon muistellut näitä asioita, oonhan itse jo 61 v ja onhan minullakin ollut nuoruus, jolloin noi asiat elelin. Korona onkin sitä tappavampi, mitä iäkkäämpään, tupakoineempaan, huumeita käyttäneempään, se iskee. Mitä suurkaupunkilaisempaan terveyskunnon mielessä. Jne. Eli se on luonnon täsmäoikeutta luonnon karhunkämmenellä annosteltuna, raatoja tulee, ja vammautuneita, ja kyllä joukkojen marssimissuunnat muuttuilee tarkoituksenmukaisilla tavoilla eli oikeisiin suuntiin. Jääräpäisyyksien, uhmapäisyyksien, ja pakottamisen yrittelyn, jarruttaessa edelleenkin varttuneiden voimilla. Varttuneiden älymystövähemmistöjenkin ääntä kuuluu seassa vähäsen. Valitettavan vähäsen. Ihmisten Oikeudet (tuomioistuimet) ovat vajavaisia ja vääriä. Luonnonoikeus. Juha Korkee.