Retrospektiivinen näyttelyni

Olen pitänyt Helmissä kolme tai neljä algoritmisen taiteen näyttelyäni – niin monta, että en itsekään pysy enää laskuissa mukana. Kaikki näyttelyni on avattu vappuaattona, mikä sattuu olemaan myös syntymäpäiväni. Tällöin on ollut kolme syytä juhlaan. Taidenäyttelyn avajaiset, synttärit ja vappuaatto. Helmi on järjestänyt hyvin lämminhenkiset avajaiset. Tapanani on ollut lukea runoni aina näyttelyn avajaisissa. Niin tulee tapahtumaan myös ensi vappuaattona, jos korona suo mahdollisuuden taidenäyttelyä pitää.

On tietysti makuasia, mitkä kuvat ovat hyviä, mutta yritin valita tälle sivulle kaksikymmentä parasta kuvaani, mikä oli hankalaa siitäkin syystä, että minulla on kovalevylläni toistasataa kuvaa. En valinut uusimpien kuvieni joukosta, sillä ne haluan näyttää vasta ensi vappuaattona.

Pääpaino nykyisin harrastuksessani on animaatioiden teko. Niitä ei pysty upottamaan tälle sivulle. Ne ovat Youtubessa nähtävillä ja linkit niihin löytyvät kotisivultani www.petke.info

Petri Keckman 9.2.2021