Ihan jokainen helmiläinen on vuoden helmiläinen

Helmissä on perinteenä äänestää vuoden helmiläistä, joka sitten Helmi päivänä kukitetaan. Saapa hän oikein kuvansa Helmi-lehden kanteenkin. Äänestystä pidetään oikeudenmukaisena ja demokraattisena, koska kävijät ja jäsenet saavat äänestää. Kuitenkin yhden ainoan valinta vuoden helmiläiseksi voi aiheuttaa pahaa mieltä ja kateutta kaikissa muissa, tai ainakin joissakin muissa, helmiläisissä. Suomalaisten kansantautinahan pidetään kateutta.

Afrikkalaiseen mentaliteettiin kuuluu yhteisöllisyyden korostus aivan kuten Elisabet Heikkilä, FM soveltava psykologia kirjoitti viimeisessä Helmi-lehdessä: “Meillä länsimaissa painotetaan yksilöllisyyttä, kun taas esimerkiksi Afrikassa yhteisöllisyyttä.” Hän, joka ollaan äänestetty vuoden helmiläiseksi on saavuttanut luonteenpiirteensä ja avunsa, jotka nyt asetetaan korokkeelle äänestyksessä, muiden ihmisten ansiosta.

Kortensa Helmin kekoon voi kantaa niin monella eri tavalla. Mitä tapoja kukin arvottaa? Äänestyksessä kaikki eivät ole samalla viivalla.

Jonkinlainen muu perinne voisi olla paikallaan? Helmissä on jäseniä Wikipedian mukaan 750. Jos valitaan yksi vuoden helmiläinen ja hänet asetetaan korokkeelle, voi se kärjistetysti sanoen aiheuttaa 749 jäsenen joukossa enemmän tai vähemmän kateutta ja pahaa mieltä. Olisiko vuoden helmiläinen valittava arvonnalla? Minusta se olisi parempi tapa. Tai arvottaisiin vaikka kymmenen vuoden helmiläistä jäsenten keskuudesta. Näin edes kymmenen saisi hyvän mielen.

Tai jos arvottaisiin joka kuukausi kuukauden helmiläinen – näin vuodessa 12 kpl helmiläistä saisi tyytyväisen mielen 🙂

 

Petri Keckman