Helmin virtuaaliporinoista ja videoistunnoista
Helmi on mielestäni näin korona-aikana onnistunut poistamaan minun yksinäisyyden tunnetta täydellisesti. Vaikka en näe ystäviäni LIVEnä Vallilassa, niin koen vertaisuutta verkossa. Otankin tästä mahdollisuudesta kaiken irti. Olen hyvin aktiivinen faceryhmä porinoissa ja joka ikiseen Zoom tai Teams videoistuntoon pyrin osallistumaan. Porinoissa on tosin muutaman kerran käynyt niin, että olen rikkonut sääntöjä. Kun julkaisee paljon, niin rapatessaa roiskuu ja julkaisujani ei muutaman päivän aikana julkaistu ilman etukäteen tehtävää tarkistusta. Myöskin joitakin julkaisujani ollaan poistettu. Ennakosensuuri tuntui pahalta, vaikka näin jälkikäteen ymmärrän hyvin syyn. Hyvä ystäväni otti kantaa ennakkosensuuriin ja toivoi, että ennakkosensuurini poistettaisiin. Se lämmitti sydäntäni ja oli kai osaltaan vaikuttamassa siihen, että näin tapahtui. Opin tästäkin episodista. Ymmärrän suvaitsevuuden merkityksen. Eräs julkaisuni oli rasistinen.
Olen muutenkin käyttäytynyt välillä huonosti porinoissa ja on tullut riitaa. Se johtunee persoonastani. Harvan asian otan vastaan pikkasen kyseenalaistamatta ja sanon mielipiteeni ja auon päätäni silloinkin kun ei pitäisi. Oppia ikä kaikki ja toivon tästä ominaisuudesta pääseväni eroon – vai oppiikohan 57 vuotias enää uusia tapoja?
Olen korona-aikana riippuvainen Helmin etätoiminnasta, sillä minulla ei enää ole muita ystäviä kuin mitä olen muutaman Helmistä löytänyt. Koska olen opiskellut tietojenkäsittelytiedettä ja harrastan ohjelmointia ja tietotekniikkaa, niin olen tosi kiinnostunut käyttämään uutta tekniikkaa ja sen suomia mahdollisuuksia. “Connecting People” oli vanha Nokian slogan ja tunnuslause. Se voisi olla Helminkin tunnuslause – “Yhdistämme ihmisiä” so. tuomme heitä lähelle toisiaan. Ei tietenkään kaikkien kanssa voi ystävystyä, mutta sitä arvokkaamilta tuntuvat ne muutamat ystävyysuhteet joita on löytänyt.
Eipä tässä muuta. Suosittelen kaikkia helmiläisiä tulemaan mukaan Helmin virtuaalitoimintoihin.
Juuri nyt Helsingissä sataa lunta, mutta kyllä ne sinivuokot taas pian alkavat kukkimaan.
Petri Keckman