Paras perusrosolli

 

Paras rosolli: perusrosolliin keitetään perunaa, porkkanaa ja punajuurta, kaikkia yhtä paljon. Rosollia kannattaa tehdä reilusti, vaikka kolmea ateriaa varten. Esim. kala- ja lihaleikkeleiden kanssa sellaisenaan. Toisella aterialla jo makuuntuneeseen seokseen voidaan lisätä hienonnettua sipulia ja esimerkiksi kylmää graavi- tai savukalaa.

Kolmas kerta: perusrosollia voi sitten höystää omenalla, suolakurkulla, lihaleikkeillä (kinkulla) jne. Rosollin kastikkeeksi sopii esim. kylmäpuristettua öljyä. Kokeile balsamicoa! Yleinen kastike on myös laimennettu etikka- tai punajuuriliemellä värjätty kermavaahto.

Ainekset: perunaa, punajuurta, porkkanaa. Keitä hyvin pestyt kasvikset kuorineen kukin laji erikseen kiinteän kypsiksi. Anna niiden jäähtyä. Kuori kasvikset. Leikkaa kasvikset pieniksi kuutioiksi. Yön yli kylmiössä säilytetyt kypsät kasvikset kiinteytyvät, ja ne on helppo leikata pieniksi kuutioiksi. Näin saadaan irtonaista rosollia. Mitä tasaisemmaksi ja hienommaksi ainekset hienonnetaan, sitä kauniimpana rosolli tarjotaan. Sekoita raaka-aineet kevyesti sekaisin. Rosolli muuttuu kolmen päivän aikana mehukkaammaksi ja väri tasaisemman punaiseksi.

Sen vitamiinipitoisuus on mahtava, puhumattakaan hivenaineista. Ei Hullunpaa!

T. Juha P